29.1.1996

Oulun käräjäoikeuden tuomio 8.2.1994

Virallinen syyttäjä syytti käräjäoikeudessa A:ta neljästä varkaudesta (syytekohdat 1, 4, 5 ja 15) sekä rattijuopumuksesta, ajo-oikeudetta ajosta, liikenteen vaarantamisesta ja liikennerikkomuksesta (syytekohdat 22.1 - 22.4). Asianomistajista kolme yhtyi kohdaltaan varkausrikosten syytteisiin ja vaati kukin erikseen vahingonkorvauksia.

A oli esitutkinnassa tunnustanut syyllisyytensä syytteissä tarkoitettuihin tekoihin. Juttua käräjäoikeudessa käsiteltäessä hän tunnusti syytteissä mainitut teot lukuunottamatta eräiden syytekohdassa 4 mainittujen esineiden anastusta. A kiisti osan asianomistajien anastetuista ja rikkoutuneista tavaroista esittämistä korvausvaatimuksista sekä yhden asianomistajan esittämän, asian selvittelykuluja koskevan vaatimuksen osittain perusteeltaan ja osittain määrältään.

Käräjäoikeus myönsi A:lle maksuttoman oikeudenkäynnin 24.1.1994 lukien, mutta hylkäsi hänen pyyntönsä varatuomari B:n määräämisestä hänen oikeudenkäyntiavustajakseen. Käräjäoikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että kysymyksessä oli yksinkertainen rikosasia, jossa odotettavissa olevaan rangaistukseen ja asian selvitettyyn tilaan nähden syytetyn oikeusturva ei edellyttänyt avustajan määräämistä.

Pääasiaratkaisussaan käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen syytteiden mukaisiin rikoksiin. Käräjäoikeus tuomitsi A:n hänen syykseen lukemistaan rikoksista 1, 4, 5 ja 15 yhteiseen 5 kuukauden vankeusrangaistukseen ja rikoksista 22.1 - 22.4 yhteiseen 70 päiväsakon sakkorangaistukseen. Lisäksi A tuomittiin ajokieltoon ja korvaamaan valtiolle päihdetutkimuskustannukset. A velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvauksia, rikosten 1 ja 4 osalta asianomistajien vaatimaa vähemmän ja rikoksen 15 osalta vaadittu, myöntämänsä määrä.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 16.6.1995

A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaati, että kohdan 4 syyte hänen käräjäoikeudessa kiistämiltään osin hylätään sekä että anastetun omaisuuden arvoiksi kohtien 1 ja 4 osalta katsotaan hänen käräjäoikeudessa myöntämänsä arvot. Lisäksi A vaati, että hänet kohtien 1 ja 4 osalta tuomitaan vankeusrangaistuksen asemesta sakkoon tai että hänelle tuomittua vankeusrangaistusta ainakin alennetaan ja se määrätään ehdolliseksi. Edelleen A vaati, että hänen maksettavakseen tuomitut vahingonkorvaukset kohtien 1 ja 4 osalta alennetaan hänen käräjäoikeudessa myöntämänsä määräisiksi. Lisäksi A toisti käräjäoikeudessa esittämänsä pyynnön, että B määrätään hänen oikeudenkäyntiavustajakseen.

Avustajan määräämistä koskevan vaatimuksen johdosta hovioikeus lausui, että A oli pääosin esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa myöntänyt syytteet oikeiksi. Rikokset olivat laadultaan olleet sellaisia, että niistä odotettavissa oleva rangaistus oli ollut yhtenäisen oikeuskäytännön perusteella suurella todennäköisyydellä ennalta arvioitavissa, vaikka rikoksia oli ollut useampia kuin yksi ja A:lle oli tuomittu rangaistukseksi vankeutta. Asianomistajien korvausvaatimukset kohdissa 1 ja 4 olivat koskeneet, paitsi oikeudenkäyntikuluja, anastettuja ja rikkoutuneita tavaroita sekä asian selvittelykuluja. Asianomistajilla ei ollut ollut avustajaa käräjäoikeudessa.

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen eli Euroopan ihmisoikeussopimuksen syytetyn puolustusta koskevilla säännöksillä pyrittiin takaamaan syytetylle oikeus saada asiansa asianmukaisesti käsitellyksi tuomioistuimessa. Asiassa esitettyihin rangaistus- tai vahingonkorvausvaatimuksiin ei niiden laatu huomioon ottaen ollut liittynyt sellaisia oikeudellisia tai muitakaan kysymyksiä, että A:n oikeussuojan toteutumisen kannalta olisi ollut tärkeätä määrätä hänelle avustaja. Avustajan määräämiseen ei myöskään ollut ollut A:n henkilöön liittyvää erityistä syytä. Näillä ja käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion siltä osin kuin avustajanmääräyspyyntö oli hylätty.

Syyksilukemisen ja korvausvelvollisuuden osalta hovioikeus mainitsemillaan perusteilla pysytti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

Rangaistuksen ehdollisuuden osalta hovioikeus totesi, että A oli 31.7.1990 tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen nuorena henkilönä yksin teoin tehdyistä moottoriajoneuvon luvattomasta käyttöönottamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja ajokortitta ajosta, jotka rikokset hän oli tehnyt 30.4.1990. A oli lisäksi 9.10.1990 tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen nuorena henkilönä yksin teoin tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta ja ajokortitta ajosta, jotka teot oli tehty 7.7.1990. A:n nyt kyseessä olevat rikokset, joista oli tuomittu vankeusrangaistus, olivat varkauksia ja ne oli tehty 12.6.1992 - 26.10.1993 eli noin kahden vuoden kuluttua aiemmista rikoksista. A oli ollut nämä teot tehdessään alle 21-vuotias. Näiden syiden vuoksi ja koska yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen ei vaatinut rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana, hovioikeus määräsi A:n vankeusrangaistuksen ehdolliseksi.

Perustelut

Jos maksuttoman oikeudenkäynnin saanut ei kykene ilman avustajaa asianmukaisesti valvomaan etuaan ja oikeuttaan asiassa, tuomioistuimen on maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 10 §:n 1 momentin mukaan määrättävä hänelle avustaja. Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan avustajaa ei saa määrätä yksinkertaisissa rikosasioissa, joissa yleisen rangaistuskäytännön mukaan ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai joissa muutoin odotettavissa olevaan rangaistukseen ja asian selvitettyyn tilaan nähden syytetyn oikeusturva ei edellytä avustajan määräämistä.

Virallinen syyttäjä on käräjäoikeudessa vaatinut A:lle rangaistusta muun muassa neljästä varkaudesta. Asianomistajista kolme on kohdaltaan yhtynyt syytteisiin. Asiassa on esitutkinta-aineiston perusteella ollut pääteltävissä, miten tekoja on rikosoikeudellisesti arvosteltava. A on esitutkinnassa tunnustanut syyllisyytensä tekoihin. Käräjäoikeudessa A on kiistänyt anastaneensa kohdassa 4 mainittuja akkuporakonetta ja kuviosahaa, minkä lisäksi riidanalaisiksi ovat jääneet syytekohdissa 1 ja 4 mainittujen varkauksien osalta anastetun omaisuuden arvo ja vahingonkorvauksen määrä.

Omaisuuden arvon selvittelyyn, syyksilukemiseen ja tekojen oikeudelliseen arviointiin tai vahingonkorvauksiin ei ole liittynyt sellaisia näyttö- tai muita kysymyksiä, joiden selvittämisessä A olisi tarvinnut avustajaa.

Kuten hovioikeuden tuomion perusteluista ilmenee, A oli ennen nyt kysymyksessä olevia tekoja vuonna 1990 kahdesti tuomittu nuorena henkilönä tehdyistä rikoksista ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Rikokset, joista A on nyt käsiteltävänä olevassa jutussa tuomittu vankeusrangaistukseen, hän on tehnyt ennen Oulun raastuvanoikeuden 1.11.1993 julistamaa tuomiota, jolla hänet on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. A on nyt kysymyksessä olevat rikokset tehdessään ollut alle 21-vuotias.

A on henkilötutkinnassa kertonut, että hänellä on kyseisten rikosten tekemisen aikaan ollut vaikeuksia avoliitossaan ja ettei hän ole tuohon aikaan hallinnut elämäänsä. Tutkimushetkellä A oli työtön ja käytti työttömyyskorvauksestaan huomattavan osan pankkilainansa hoitokuluihin. Hänelle oli lokakuussa 1993 syntynyt lapsi ja hän oli, asuttuaan jonkin aikaa erillään avovaimostaan, muuttanut jälleen asumaan yhdessä tämän kanssa. Elämäntilanteen muutos oli säännönmukaistanut hänen elämäänsä. Sillä perusteella hänelle oli myös myönnetty lykkäystä varusmiespalveluksen suorittamiseen.

Syytteessä mainittujen rikosten määrä ja laatu, niiden vaikuttimet sekä A:n olot ja rikosrekisterimerkinnät huomioon ottaen rangaistuksen mittaaminen ei ole ollut oikeuskäytännön perusteella ennalta arvioitavissa eikä myöskään se, tuomitaanko mahdollinen vankeusrangaistus ehdottomana vai ehdollisena. Kysymys ei siten ole ollut maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 10 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta yksinkertaisesta rikosasiasta. A:n oikeusturva on edellyttänyt avustajan määräämistä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin A:n oikeudenkäyntiavustajan määräämistä koskeva pyyntö on hylätty. B määrätään A:n oikeudenkäyntiavustajaksi 24.1.1994 lukien. Valtion varoista maksetaan B:lle palkkioksi A:n avustamisesta alemmissa oikeuksissa yhteensä 3 500 ja Korkeimmassa oikeudessa 1 850 markkaa.